Pieni suuri koira Kerttulan nimen takana

Pieni suuri koira Kerttulan nimen takana

Yittilän nimi on vaihtunut Kerttulaksi. Nimen inspiraationa on ollut lomakylän pieni suuri maskottikoira Kerttu Orvokki. Kerttu ainakin itse luulee olevansa pieni. Se tulee syliin tai jalkojen päälle makaamaan koko 20 kilon staffin rakkaudellaan aina juuri silloin, kun sitä itseään sattuu huvittamaan.

Suurta Kertussa on sen sydän, sillä se rakastaa jokaista, jolta saa vähänkin huomiota. Se pitää niin ihmisistä kuin muista koiristakin. Kerttu käy koirapuistossa tapaamassa monia koirakavereitaan – ja jos joku ei vielä ole Kertun kaveri, niin kohta on. Kerttu ottaa leikkiin mukaan kaikki sellaisetkin koirat, jotka eivät niin muista välitä, eikä se koskaan jätä ketään yksin. Kertun mielipuuhaa on pallon pelaaminen Kerttulassa ja kepin hakeminen nurmikentällä. Sitä se voisi harrastaa niin kauan, kuin joku vaan jaksaa keppiä heittää. Kerttu nauttii myös lumesta, erityisesti lumikasoissa kieriskelystä.

Kesäisin saatat jopa löytää Kertun piehtaroimassa hiekkakasasta häntää ja kuonoa myöten! Kertun elämään kuuluu nukkuminen, syöminen, leikkiminen, pussailu, koirakaverit ja ihmisystävät, lähellä oleminen ja lintujen bongailu. Ja välillä pitää olla myös töissä pitämässä huolta lomakylän vieraista!

Tervetuloa tapaamaan Kerttua Kerttulaan!

2017-05-17T19:46:27+04:00